tiistai 24. huhtikuuta 2012

AUTOJA, AUTOJA

Harjoittelussa Mobilian Autokylässä

Vietin harjoittelussa helmi- ja maaliskuun.


 


Tehtävä 1. Rekvisiitta varaston siivous.

Pesin vaatteita ja tuuletin pakkasessa niitä mitä ei voinut pestä. Järjestelin kaikki tavarat omille paikoilleen ja karsittin huonot pois. Varastosta tuli erittäin siisti ja vaatteetkin ovat mukavasti taas järjestyksessä




Tehtävä 2. Sisäliikennepuiston rekvisitointi.

Liikennepuistossa oli valmiina keinulauta, pienten lasten aidattu ajo-alue, reitti ja muutamia kuusia.
Onnekseni olin pöyhinyt rekvisiitta varaston ympäri ja tiesin mitä käyttökelpoista talosta löytyy.



Sinistä messumattoa lammeksi, vihreää nurmeksi.
Tekokasveja sinne tänne, jopa lumpeita veden pinnan päälle.
Kiviä, lintuja, jäniksiä kuusien kaveriksi.
Senille syntyy pahvista puu. pilvi, kukka ja lintu

Tehtävä 3. Autoja, Autoja- näyttelyn rakentaminen

Olin harjoittelun aikana auttamassa vuosittain vaihtuvan Teemanäyttelyn rakentamisessa. Autoja, Autoja näyttely kertoo henkilöautoistumisesta 1900-luvulta tähän päivään saakka. 
Tein erinäisiä pieniä avustustehtäviä ennen kuin karkasin tekemään lopputyötäni. Maalasin 15 m pitkään lankku-aitaan lankkuja, leikkasin messumattoja autojen alle, asettelin pirtulekkerin turvaan muovikuvun alle ja kiinnitin vaijerilla. Paljon tuli tehtyä erinäisiä pieniä hommia, mutta isoin työ oli asetella useita pienoismalleja lasivitriiniin. Vitriinien lasihyllyille tein ensin mesuumatot joiden päälle autoja aseteltiin.Osa pienoismalleista oli paketeissa ja ne piti ottaa äärimmäisen varovasti pois ja ruuvailla irti alustoistaan.



 Kuva: Pienoismalleja on yhteensä 481 mutta ihan kaikkia en itse ole laittanut esille.

Lankkuaita

Piikkimatto, pirtulekkeri ja pirtukanisterit


Näin nostetaan auto maton päälle. Niksin näytti työpaikkaohjaajani. Ei tullut rumia jälkiä mattoon rangereiden käytöstä ja kun ei enää oikein olut tilaa siirrellä autoa.


Näin paljon maksat autosi hinnasta veroihin.

Mitä ihmettä Liito-orava tekee automuseossa?

Kurre oli tärkein kaikista, vaikka olikin hyvin pieni. Kurre matkusti Luonnontieteellisestä museosta Mobiliaan ja sai itselleen aivan oman vitriinin. Kohtalokas vuosi 2001 oli päättänyt, että tämän Liito-oravan elämä päättyy ojanpenkalle. Kurren matka kuitenkin jatkuu edelleen täytettynä kertomassa olemassa olostaan niillekkin jotka sellaista eivät ole elävänä nähneet. Omaksi onneksi itse olen sellaisia saanut ihastella elävänä luonnossa. Kurren vitriinin rekvisitointi jäi minun harteilleni. Ensimmäisenä tutustuin liito-oravasta löytyvään faktatietoon, elintavoista ja ympäristöstä ruokailutottumuksiin. Niinpä Kurre sitten sai isojen muovikuusien latvat kuusiksi, vihreän messumaton metsän maastoksi, muutaman kävyn ja punaisen ladon seinän taustakseen. Lato idea syntyi siitä, että itse olen nähnyt liito-oravan kiipeilemässä ladon seinällä.
Mobiliassa uusio käytetään rakennusmateriaalit moneen kertaan ja hyötykäytetään kaikki mahdollisimman hyvin. Lato syntyikin aiemmin pätkityn lankkuaidan ylijäämä paloista.

Saanko esitellä, Itse Kurre liitelemässä uudessa yksiössään!


Loppu katsaus

Työharjoittelussa oli erittäin mukavaa ja sain paljon vastuuta. Kehuja unohtamatta. Mielenkiintoista oli tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka ovat paljon touhunneet autojen kanssa. Sain monia hyviä vinkkejä joita voi soveltaa oman alan puolelle.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Museokoira Mopen Automobiili

Lopputyö


Suoritin Työharjoitteluni Mobilian Autokylässä ja siellä tuli tehtyä monen moista hommaa, joihin palaamme hieman myöhemmin. Harjoittelun aikana tein myös lopputyöni johon käytin paljon ajatusta ja aikaa. Viralliseen rakentamiseen meni noin kaksi viikkoa. Pysyin asettamassani aikataulussakin aika hyvin. Sain erittäin vapaat kädet suunnitteluun ja toteutukseen, joka oli erittäin hienoa luottamuksen osoittamista.
Alunperin lähdettiin suunnittelmaan Autokylälle sopivaa kuvaseinää, josta lapset voisivat laittaa pään reiästä ulos ja ottaa kuvia muistoksi.

Lopulta  idea syntyi kun työtoverini lähetti Saksasta kuvan museosta, jossa suoritti työharjoitteluaan. Kuvassa oli Linja-auto, jonka taakse mahtui ikkunoihin kokonainen koululuokka. Lähdin jalostamaan tätä ideaa Mobilialle sopivaksi.


TÄSTÄ SE SITTEN LÄHTI!



Kuvassa on T-Fordin harvinaisempi umpikatto malli, joka oli rättikattoa kalliimpi.
Auto on osa Automuseoiden neuvottelukunnan konservointiprojektia. Autoa tutkitaan ja pyritään löytämään oikeita tapoja konservoida autoja. Pyritään siis ettei kaikkia autoja entisöitäisi vaan säilytettäisiin. Lopputyössäni käytin tämän auton sivuprofiilia ja mittoja. Valmistui autoseinä jonka taakse pääsee penkeille istumaan.



Lopputulos monen mutkan kautta näkyy tässä testikuljettajineen.
Lisä informaatiot tulevat näkymään lopputyöraportissa.
Työtä voi käydä ihailemassa ja kuvailemassa Mobilian Autokylässä Kangasalla.



Joulu tuli ja meni



Etelä-Pohjanmaan Opistolla vietetyn vuoden jälkeen oltiin taas iskussa.

Vanhan ajan Joulu valmistui Marraskuussa Lasten Kulttuurikeskus Rullaan.
Tiimimme jakautui neljään osaan. Syntyi talli-, sauna- ja tuparyhmä. Myöhemmin avuksi saapui vielä Reki/kaivo- tiimi

Omalta osaltani Hoidin Tupaa. Tupaan suunniteltiin alunperin vain hirsiseinä-kuvioinen fondi. Viitenä viimeisenä päivänä valmistui kuitenkin vielä tupaan näyttävä uuni, jota voi ihailla oheisessa kuvassa.



Tiimimme hoitivat lähinnä isojen elementtien rakentamisen ja paikalleen asemoinnin. Rullan väki hoiti rekvisitoinnin ja muiden pienten elementtien paikalleen asettelemisen.


Tässä Kuva tuvasta Rullan tiimin meikkauksen jälkeen. uuni on saanut mm. ledivaloista syntyneen tulen sisuksiinsa. Projekti oli erittäin onnistunut ja mieluisa. Kiitokset loistavalle Joulutiimille lauluineen ja suklaineen.